Jaahas nyt sitä aikaa ja motivaatioo löytyi taas kirjottaa ihan kunnolla ajatuksia ja kokemuksia. Ja suuri kiitos Hennalle joka toi mun läppärin tuliaisena (sekä hitokseen karkkia ah) joka tekee tästä miljoona kertaa helpompaa, nopeampaa ja miellyttävämpää.

    Pahoittelut että tulee kaikki kuvat ja kirjotukset hirveenä pommina kaikki kerralla mutta täällä päin kun nopeet Wi-Fit ei oo mikään kova sana eikä oo tosiaan aikasemmin ollu ”aikaa” päivittää.

 

Viimeks kun jaksoin kirjottaa olin Bangkokissa tekemässä visa runia joskus lokakuun lopussa. Eilen kun latasin taas kuvia tajusin etten ollu kirjottanut yhtikäs mitään Kambodzasta. Joten alotetaan vaikka siitä joten täältä paukkuu mietteet ko maasta ja stooria kuinka aika siellä on menny vaikka sijainti tällä hetkellä on jo Intia.

    Heti ensimmäisenä kentältä poistuttua meinas tulla pieni kulttuurishokki, onneks olin pehmittäny itteeni jo hieman etukäteen Thaikuissa. Ihan ensteks Phnom Penhin liikenne. Ei näyttäis olevan minkäänlaisia sääntöjä, jengi ajaa mopoillaan kolme tai neljäkin tai vaikka viisikin kyydissä ja ilman kypärää tietty, miksei vaikka vauva tai eläin sylissä. Torvea käytetään risteykseen saavuttaessa ilmoittamaan muille että täältä minä nyt tulen. Avonaisessa tuktukissa huomas ilmansaasteet ja katupölyt hyvin äkkiä. Toki moisessa kehitysmaassa iso osa on suht köyhiä jolloin autoon ei oo varaa. Mutta jos on niin sekin tungetaan niin täyteen ihmisiä ja tavaraa, että takaluukusta tursuaa. Maa jossa melkein kaikki on sallittua omalla vastuulla. Jos haluat lähteä kuljettamaan huonekalujasi mopolla niin siitä vaan. Moinen teko olis Suomessa hirveä rikos. Lapset opetetaan pienestä pitäen ajamaan skoottereilla joten ei ihmekään että refleksit on sitä tasoa jotta pystyy selviytymään siinä hallitussa kaaoksessa. Tien ylitys on ihan oma seikkailunsa, kävelet sekaan vaan ja luotat siihen että kyllä ne sua väistää. Yhtään liikenneonnettomuutta en oo todistanu, ei kaupungeissa jengi onneks aja kauheen kovaa vauhtia jos vertaa vaikka Bangkokiin. Pitemmät matkat valtateillä onkin sitten ihan eri asia, siellä nopeusrajotus on se kuinka lujaa uskallat ajaa ja torvet soi.

 

Kuski tiputti meidät hotellille ja me tipahdettiin heti huoneeseen päästyä. Oltiin valvottu koko yö lennon aikataulun mukaan ja mulla tulee aina liiallisesta ilmastoinnista orastava vilustuminen. Lähdettiin nokosten jälkeen sitten into piukeena ettiin ravintolaa siinä iltaseitsemän kieppeillä. Tehtävä osoittautu yllättävän vaikeeks, onnistuttiin hämärässä kävelemään muutaman ohi ja lähdettiin muutenkin ihan väärään suuntaan. Spotattiin automaatti ja jäätiin risteykseen venaileen tien ylitystä. Kaks jannua huomas siinä sitten tilaisuutensa kun näkivät kaks valkosta mimmiä, sehän tarkoittaa sitä että meillä on rahaa vaikka muille jakaa. Kuski teki uparit ja ajoi hirveetä vauhtia ihan liki ja kyydissä ollut kaveri sitten tarras meikämuijan laukkuun. En ees tajunnu koko tilannetta ennen kun se oli jo ohi, onnistuivat repäisemään olkaimen irti mutta ilmeisesti kaverin voimat ei riittäny enempään. Kädet täristen puristin laukusta kiinni ja paskat housussa käytiin nopee hakeen rahat automaatista, syömässä ja äkkiä takas hotelliin. Oikein hieno ensivaikutelma. Tästä lähtien tavarat kulkee repussa tai vaihtoehtoisesti otan niin minimaalisesti mitään mukaan että kaikki mahtuu taskuihin/rintsikoihin.

    Säätäminen ei loppunu tähän vaan heti seuraavana päivänä automaatti vei Jennyn kortin. Pankki oli mennyt noin 10 minuuttia aikasemmin kiinni ja kummankaan liittymä ei toimi. Avunpyytelyn, säätämisen ja edestakaisen tuktuk kyydin hotellille jälkeen saatiin kortti takas luojan kiitos. Pari päivää myöhemmin saatiin Jennyn rinkka takaisin sen jälkeen kun se oli tehnyt omat seikkailunsa Kiovassa. Käytiin kattomassa perus nähtävyydet mitä kaupungilla oli tarjota ja päätettiin suht pian liikkua poispäin Sihanoukvilleen toiveena auringosta nauttiminen biitsillä.

 

Tähän väliin analyysi paikallisten hygienian tasosta. Jos vertaa naapurimaahan, niin Thaimaassa niillä sentään on joku käsitys siitä. Täällä Kaakkois-Aasian maissa kaikki vihannekset ja lihatuotteet ostetaan vanhoilta kunnon toreilta. Kambodzassa tosin kaikki lojuu paahtavassa kuumuudessa kärpästen peitossa maassa pressun päällä tai pöydillä. Haju on aika väkevä. Totesin et katuruokaan en uskalla täällä koskea vaan maksan 1-2 dollarin ekstraa ravintolassa, vaikka sekään ei aina hygieenisintä ravintoa takaa. Vaikka sitä kuinka yrittäisi niin kyllä se paska aina lentää jossain vaiheessa joka maassa.

 

Bussilippuun tulee tietysti pari-kolme dollaria länkkärilisää mutta pääasia päästä paikasta A paikkaan B joka tässä tapauksessa siis Sihanoukville. Sadekausi parhaimmillaan ja saavuttiin illalla keskelle rankkasadetta joka oli kestänyt koko päivän. Tuktuk-kuski sai skämmättyä meiltä tuplahinnan että päästään meidän majotukseen joka oli tällä kertaa rantabungalow. Bambu ei eristä kosteutta kovin hyvin joten muutamassa päivässä oli kaikki meidän vaatteista lähtien yhtä nihkeitä kuin majan lakanatkin. Maisemat oli henkeäsalpaavat heti ovesta astuttaessa ja aamiaista kelpas nauttia hotlan ravintolassa suoraan rannassa. Saatiin me aurinkoa joinain päivinä muutama tunti ennen kuin se meni sadepilvien peittoon. Otres beach on sopiva rauhallista rantaloikoilua etsiville. Ajettiin melkein joka ilta toiselle rannalle kaupunkiin päin bilettämään, taisin rakastua kyseiseen baariin heti ensimmäisellä kerralla. Sinne mut johdatteli paikassa työskennelleet kaks uutta ystävää ketkä tapasin jo Bangkokissa. Meille riitti kolme yötä naheissa lakanoissa kaukana sivistyksestä hiirten syödessä yöllä meidän suklaat, joten siirryttiin lähemmäs kaupunkia.

    Yhtenä päivinä shoppailtiin, toisena ihasteltiin vesiputouksia. Viimeisenä päivänä käytiin läheisellä saarella kuvaamassa valkoisia hiekkarantoja ja kirkkainta vettä mitä elämässäni oon nähnyt. Kovasti oon suunnitellut tekeväni pitemmän reissun ko saarelle mutta ei oo vielä saatu aikaseks. Yöbussilla Siem Reapiin vielä muutamaks päiväks ennen Jennyn kotiinlähtöä. Koluttiin tärkeimmät Angkorin temppelit läpi muutamassa tunnissa, ajeltiin veneellä pällisteleen kelluvaa kylää, ostosteltiin, käytiiin katsomassa sirkusesitystä ja jopa museossa. Jennyn lähdön jälkeen otin yöbussin takaisin Stuckvilleen kahden hollantilaisen kanssa. Bussi hajos aamutuimaan Phnom Penhissä ja yhtäkkiä kukaan henkilökunnasta (kyllä vain, bussissa oli noin 6 nuorta kundia ketkä ilmeisesti henkilökuntaa) ei puhunut englantia. Venailtiin bensa-asemalla melkein pari tuntia ja seurattiin sivusta kun kaverukset yritti saada bussia kuntoon. Soiteltiin meille liput myyneeseen firmaan jossa lyötiin luuria. Luovutettiin ja lähdettiin asemalle ostamaan uusia lippuja. Asiakaspalvelu 5/5. Onneks olin jo kertaalleen tehnyt saman PP-SHV reissun joten opastin meidät oikeaan paikkaan mutta 9 dollaria kankkulan kaivoon kirpas hieman. Reissutoveri oli myös tartuttanut muhun flunssan joka alkoi nostaa päätään. Vihdoin ja viimein päästiin Sihanoukvilleen perille ja nopean etsimisen jälkeen saatiin majoitukset kuntoon ja pääsin lepäämään flunssaa pois.

 

Vietin noin 10 päivää Sihanoukvillessä ja ihastuin paikkaan täysin. Tapasin uusia ihania ihmisiä ja sain joka päivä uusia ystäviä. Bailasin veden kanssa melkein joka ilta pöydillä, lavalla, baaritiskillä tai rantahiekassa tanssien. Pari päivää ennen lähtöä Myanmariin sitten tapahtuikin jotain hauskaa, joka pisti mun reissusuunnitelmat täysin uusiks ja käänsi mun elämän päälaelleen. Niin paljon kun sinkkuvuosistani oonkin nauttinut, oli sen kauden elämästä tultava päätökseen jossain kohtaa, vähiten tosin arvasin että se olis tapahtunu näin. 

 

Summa summarum, Kambodzassa korruptio kukoistaa ja valkolaisilta yritetään kusettaa rahat pois heti rajan ylitettyä. Äärimmäistä köyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta näkee päivittäin kiitos 70-luvun sisällissodan. Ilotytöt ja ladyboyt kansoittaa yökerhoja, olut on ravintolassa halvempaa kuin kokis, roskat heitetään maahan, huumeita on yhtä helppo ostaa kuin alkoholia ja niiden käyttö lähes yhtä avointa kuin Amsterdamissa konsanaan. Tämä kaikki vain yleistystä, oon käynyt vain neljässä eri kaupungissa ko maassa, joten ihan joka kulmasta en oo päässyt tilannetta tarkastelemaan. Paikallisistakin löytyy niitä ihania ja hyväsydämisiä ihmisiä jotka haluaa vilpittömästi auttaa. Sää on just hyvä ja maisemat sitäkin paremmat.

    

Koko kirjotus saattaa vaikuttaa negatiiviselta valittamiselta mutta sitä en todellakaan tarkoita, täällä vaan on kaikki niin erilaista kuin Suomessa. Oon nauttinut ja nautin ajastani täällä ja oon onnellisempi kuin koskaan ennen. Vaikka täällä on paljon puutteita niin sitäkin enemmän on hyvää. Suomessa kasvaneena luulin olevani mukavuudenhaluinen mutta oon huomannut että joustan kaikesta äärettömän paljon ja positiivisella ajattelulla pääsee todella pitkälle. Epämukavuudet täytyy vaan handlata, eikä se kaikille sovi. Enkä voi painottaa tarpeeks kuinka upeita ihmisiä oon tavannut, kuinka paljon se mulle merkitsee ja kuinka kiitollinen oon siitä. Toki parhaat ja läheisimmät ihmiset on edelleen siellä kotona odottamassa eikä mikään korvaa sitä tunnetta kun tietää olevansa enemmän kuin tervetullut takaisin kotimaahan. Oon huono pitämään yhteyttä kaikkiin mutta kyllä ne tietää ketkä ovat mun mielessä täällä päivittäin ja joskus mulle riittää että nään teidän fb-päivityksiä ja tiedän että kaikki on hyvin. 

 

Myöhemmin kirjottelen lisää mun ajasta Kambodzassa sekä Intian seikkailuista tähän mennessä. Pitää johonkin väliin pistää stoppi ettei niille ketkä tänne asti on jaksanu lukea tuu yliannostusta. Kuvat on tosiaan postattu jo joten tästä tulikin aika tekstipainotteinen, en ihan ajatellu loppuun asti. Yritän olla aktiivisempi kirjottelun kanssa kunhan päästään ajan tasalle. Ciao!