Aika päivittää tapahtumia taas!

Melbournessa elo venähtikin helmikuun loppuun asti, nuo kuluneet neljä ja puoli kuukautta voisin luokitella sinne elämäni parhaimpien aikojen joukkoon, helposti. Aika kului töissä, bilettämässä, skeittaamassa ja festareilla (bilettämässä). Kävin eläintarhassa, Dandenongin kansallispuistossa ja vietin ikimuistoisimman joulupäivän täpötäydellä rannalla 38-asteen kuumuudessa ystävien kanssa sekoillen.

Ajat, paikat, ihmiset ja tilanteet muuttuu, joten viimein kuitenkin tunsin että on aika vaihtaa maisemaa. Lähdettiin brittilikka Mian kanssa kolmeksi yöksi Sydneyyn tutkimaan nähtävyyksiä ja tapaamaan ystäviä. Sää oli mitä sateisin, joten välistä jäi upeaksi kehutut rannat ja muu ylimääräinen ulkoilu.

    Sittenpä suunnitelmissa oli lähteä tekemään töitä toisen vuoden viisumia varten. Viisumin saa suorittamalla 88 päivää tietynlaista työtä tietyillä alueilla, esim. isommat kaupungit ei kelpaa. Helpoin tapa löytää töitä lienee matkustaa muutaman tuhannen asukkaan kylään maaseudulle ja majoittua working hostelliin, jonka työntekijät/omistaja sitten asukkaille järjestää työpaikan ja kuljetukset. Ja työllä on yleensä jotain tekemistä vihannesten ja hedelmien tuotannon kanssa. Olin ollut yhteydessä erääseen hostelliin Bundabergissä, josta meille luvattiin sitruunoiden ja madariinien poimintaa provikkapalkalla. Paikalle päästyämme töiden alkamista lykättiin joka päivä sateen takia (oli satanut kolme päivää aikaisemmin), kuultiin huonetovereilta että sitruunat on poimittu neljän päivän sisään, eli näitä luvattuja töitä ei todennäköisesti olis sitten enää ollutkaan, palkka on todella huono ja monilla asukkailla ei yksinkertaisesti enää ollut rahaa lähteä muualle etsimään töitä. Viihdyttiin oikein mukavat viisi päivää ja lähdettiin yhä pohjoisempaan Australiaan Innisfailiin, josta olin kuullut siellä työnsä suorittaneilta oikein hyvää palautetta paikasta. Siellä kun noita banaanifarmeja on niin valtavat määrät. Innisfailiin päästyämme saimme kuulla, että ollaan juuri saavuttu kauden ulkopuolella ja töitä ei täälläkään ole kaikille halukkaille. Kauden kerrottiin alkavan kahden-kolmen kuukauden(!) päästä kunnolla ja silloinkaan ei mitään takeita kokoaikatyöstä ole. Tässä kohtaa alkoi turhautuneisuus ja kauhu hiipiä mieleeni, kun ymmärsin rahojeni käyvän huolestuttavasti vähiin. Huomioonotettavaa on se että näissä pienehköissä kaupungeissa ei tavan reppureissaajalle taatusti normaalityötä kaupan kassana tai tarjoilijana irtoa. 

     Saatiin kyllä kaikki tämä vapaa-aika kulutettua vierailemalla muutamilla upeilla vesiputouksilla ja rannoilla hostelliporukan kanssa. 20 päivää Innisfailiin saapumisen jälkeen uusi ystäväni Sam osti auton ja ajettiin viiden tunnin päähän Ayr-nimiseen kyläpahaiseen. Paikalle päästyämme kuultiin jälleen huonoja uutisia muilta asukkailta, työt ovat täälläkin kiven alla. Tässä kohtaa jo suunnittelin pää kiehuen hyvästejä toisen vuoden viisumille, peukalokyytiä Brisbaneen ja normaalin työn etsimistä. Intensiivisten keskustelujen (itseni ja ystävieni kanssa) jälkeen päätin kuitenkin jäädä odottamaan.

     Viikkoja kului tekemättä mitään, sää oli tunkkaisen sateinen, joka yksinään jo pitkälti oli esteenä töille. Kerta toisensa jälkeen jostain rahaa hieman räävittyäni oli tili nollilla ja lopulta olin velkaa hostellille vuokrasta. Sitten luoja soi meille ison luokan trooppisen syklonin, joka oli meidän kyläämme saapuvi suoraan Tyyneltä mereltä. Hostellin väki evakuoitiin päärakennukseen yhdeksi päiväksi ja yöksi odottamaan. Viime hetkillä kuitenkin sykloni liikkui etelämpään ja osaksemme saimme hieman tuulta ja muutaman ison sadekuuron.

Syklonin jälkeen sää muuttui paljon raikkaammaksi polttavasta kuumuudesta huolimatta, ja töitäkin alkoi pikkuhiljaa ilmaantua. Ensimmäiset työpäiväni olin istuttamassa chiliä ja kurpitsaa. Voin kertoa että en ole koskaan ollut yhtä paskana fyysisesti. Kankean alun jälkeen kroppa tottui tähän rääkkiin ja parin viikon istutuksen ja rikkaruohojen kitkemisen jälkeen alkoi vesimelonien poiminta. Jos olisin itse saanut valita niin kaikista maailman hedelmistä olisin ehkä päätynyt johonkin hieman kevyempään. Tästäkin jotenkin selvittyäni olen nyt päätynyt poimimaan ja pakkaamaan kurpitsoja. 35 päivää olen kuitannut joten näyttääpi siltä että aamukammassa on vielä 53 työpäivää kurpitsojen kopelointia. 

     Vaikka oon päivittäin oman mukavuusalueeni ulkopuolella ja kiroan joka ikistä kurpitsaa jonka nään, niin on tää kokemuksena ihan ainutlaatuinen. Se fiilis kun näkee ja kokee aivan konkreettisesti sen mistä ne tuotteet sinne kaupan hyllyille ilmestyy. Ei todellakaan ihan itsestään. Ja kuinka paljon maata, työvoimaa ja työtunteja vaatii ihmisten tarpeisiin vastaaminen. Kyllä on taas asiat pistetty ihan uuteen perspektiiviin. En olis ikimaailmassa vaikkapa vuosi sitten uskonut että löytäisin itseni täältä. On sitä ajoittain oltu itsestä aika ylpeäkin. 

Ja kun kaikki sitä kysyvät jatkuvasti, että miten täällä menee, niin suoraan sanottuna voisi mennä helvetisti paremminkin. Ainoana lohdutuksena on mukavat ihmiset ympärillä ja kokoaikatyö, jota varten tänne on tultukin. Tuntuu siltä, että oon täällä vastoin tahtoani jumissa tuhlaamassa kallisarvoista aikaani. Paskaduunista maksettava palkka ei motivoi nousemaan aamulla sängystä paljon ennen auringonnousua. Tekemistä ei kertakaikkiaan ole täällä keskellä ei-mitään, samat maisemat ja naamat on alkaneet kyllästyttää jo kuukausi sitten. Odotan malttamattomana tulevaa tai ikävöin paikkoja ja aikoja joissa ja jolloin olin onnellinen. Hetkessä elävälle ihmiselle tää välimaasto on mielentila josta en halua enää tämän jälkeen itseäni löytää. Sitä kun haluaisi tehdä ja nähdä ja elää enemmän, eikä osaa tehdä tästä ajasta mitenkään päin nautinnollista. Jatkuvasti saa itselleen muistuttaa kaiken väliaikaisuutta ja sitä miten nopeasti aika kuluu. Näillä ajatuksilla sitä on jaksanut paivästä toiseen kiskaista työvaatteet päälle ja hoitaa hommat kotiin. Tunnetusti oon vielä erittäin huono rahan säästäjä mutta toivottavasti kaiken tän päätteeksi olisin edes onnistunut pistää tarpeeksi sukan varteen. Jää nähtäväksi.

On hyviä ja huonoja päiviä. Tänään oli hyvä päivä. Kyllä mä täällä täällä ihan mielellään edelleen olen!

PS. Australian luonto! Ansaitsee kyllä erikoismaininnan, niin on upeita ja ainutkertaisia maisemia ja elikoita! 

Melbourne Zoo

Mount Dandenong ja kansallispuistoa

Sydney 

Queensland; vesiputouksia ja rantoja

Farmijuttuja

St Kilda beach

Yarra river

Flinders walk

Pikkuhiljaa tutustuessani hostellin asukkaisiin kunnolla kääntyi elo kankean alun jälkeen aivan suurenmoiseksi. Tähän lyhyeen aikaan on mahtunut niin paljon unohtumattomia hetkiä, joiden äärellä on saanut pysähtyä miettimään kuinka onnellinen sitä onkaan. Ylimaallisen hyvää ruokaa, legendaarisia bileitä, nukkumattomia öitä, seuraavaan päivään ja iltaan venyneitä kuositussessioita, opossumeja, marketeilla ja kaupungilla ostostelua, lukematon määrä graffiteja ja katutaidetta, petivaatteiden lipastusta, auringonpalvontaa rannalla, upeita auringonlaskuja ja -nousuja, kissakahvila, eksymiset ja löytämiset. Mutta ennen kaikkea ne ihmiset. Kaikki ne hetket kun ollaan vaan oltu, isommalla tai pienemmällä porukalla, istuskeltu, juteltu ja naurettu. Mulle on ollut ihan älyttömän suuri ilo ja kunnia tutustua näihin ihaniin, aitoihin, hauskoihin ja avoimiin ihmisiin.

St Kilda Hostel

Hosier Lane street art

Oon hommannut verokortin, pankkitilin, eläkesäästötilin ja työpaikan. 10-12 tuntia kevyitä keittiöhommia maanantaista perjantaihin. Maksimoin laiskuuteni ja opettelin skeittaamaan. Matkat taittuu paljon nopeammin ja vähemmällä kävelyllä kuin ennen. Eräänä aamuna viime viikolla työmatkalla tosin kolhin jalkaani hieman, muutama päivä myöhemmin haavat tulehtui ja istun nyt saikulla kotona antibiootit kourassa. Saanut ainakin hoidettua rästiin jääneitä hommia ihan rauhassa, mm tän blogin päivitys…

Joulun ja uuden vuoden suunnitelmat melko kesken vielä. Silloin kun ei suunnittele liikaa, on erinomaiset mahdollisuudet tarttua ainutlaatuisiin tilaisuuksiin  Työt loppuu 23. päivä jonka jälkeen päästään tutkimaan Melbournen nähtävyydet joita säästelin puolitoista kuukautta ystävääni Miiaa varten, joka kolme viikkoa sitten Suomesta tänne saapui. Vuodenvaihteen jälkeen lähdetään paiskimaan hommia oikein toden teolla ja kasaamaan reissukassaa jonnekin maaseudulle/erämaahan.

Vaikka alkuun Melbourne ei oikein innostanut, on täältä ajan tullessa vaikea lähteä. Kuten mistä tahansa paikasta, jossa tulee vahingossa vietettyä laatuaikaa liian pitkään. Huomaan toistuvan tilanteen olevan edessä, kuten oli mm Bangkokissa, Sihanoukvillessä ja Rishikeshissä. Ajoittain löydän itseni muodostamassa tunnesidettä ja kiintymystä tiettyihin paikkoihin, vaikka kyllästyn nopeasti ja haluan jatkaa matkaa ja nähdä uusia paikkoja. Ehkä tähän vielä joskus tottuu enemmän. 

Kaikin puolin kaikki edelleen hyvin. :)

Maharishi Mahesh Yogi Ashram, eli tunnetummin Beatles-ashram. Hylätty vuonna 1997 ja nykyisin turistinähtävyys jonne sisäänpääsystä sai pulittaa 8€. Todella kaunis alue piti sisällään monia rakennuksia eri käyttötarkoituksilla; joogahalleja, opetustiloja ja asukkaiden majoitusratkaisut.

Kruisailua ja biitsi. En käynyt Gangesissa puhdistamassa syntejäni vaikka olisin halunnut, jalassa oli niin iso avohaava etten halunnut tulehduttaa sitä. Pitänee ens kerralla sitten toisessa kaupungissa pulahtaa koleran alkuulähteeseen. Tuolla päässä vesi taitaa olla vielä melko puhdasta eikä näkynyt kalaa isompaa ruumista tai mitään muutakaan häiriintynyttä.

Tree House Ganga Cafe, jossa tuli tunteja istuttua ja uusia ystäviä tavattua. Suosittelen!

Viimein olojen parannuttua suuntana Rishikesh ja 13 tuntia epätasaisinta bussikyytiä tähän päivään. Paikanpäällä sitten odottikin uudet seikkailut joista lisää seuraa. :)

Vakkari

McLeod Ganj

Dharamkot

Ensinnäkin lento Helsingistä Moskovaan oli myöhässä yli tunnin, mikä ei haitannut koska se lyhensi tulevaa Moskovan välilasku-terminaalipalloilua kuudestatoista noin neljääntoista tuntiin. Venailu meni nopeesti suurimmaks osaks nukkuessa.

Sain sähköpostia Australian viranomaisilta, että joudun käymään terveystarkastuksessa ja toimittaan heille todistuksen terveydentilastani ennen kuin voivat jatkaa hakemuksen käsittelyä, koska ilmoitin että oon viettänyt yli 3 kuukautta putkeen ulkomailla viimeisen viiden vuoden sisään. Tämä tiesi sitä, että jouduin jäämään Delhiin hoitamaan asiaa. Laskeuduttuani Delhin kentälle tiistaina hieman ennen keskiyötä jäin venailemaan keskiviikkoaamun ensimmäistä metrokyytiä, eli skippasin tässä yhden yön unet kokonaan.

Delhin pääjuna-asemalla olin aamuviiden aikoihin ja tottakai yritettiin heti kusettaa kaikin mahdollisin keinoin. Väitettiin että alue jolle olin menossa (suosituin torialue) oli suljettu ja kaikki majoitukset loppuunvarattu ja että tarvitsisin jonkunlaisen passin päästäkseni sinne Eid-juhlan takia. Tuumasin tähän tietenkin että “ai hyvänen aika no minäpä käyn pikaseen tuolla palataan astialle” ja kävelin ko. kohteeseen ilman mitään ongelmia ja gestarissakin oli reilusti tilaa. Olisin vaan halunnut kyydin koska en ollut ihan vielä tottunu kantaan +20kg päällä mikä johti siihen että soija oli aivan järkyttävä, niskat on jumissa, jalat muusia ja eturepusta läppärin kulma painoi reiteen aivan älyttömän mustelman. Joku lehmäkin tais pelästyä mua kun kiidin sen selän takaa ja sehän puski kauheella voimalla reiteeni kunnon kuhmun. Mörkö saanee siis väriä tässä lähipäivinä, saatan lisätä kuvan tästä myöhemmin..

Jätin tavarat huoneeseen ja lähdin rekisteröityyn terveyskeskukseen tarkastettavaksi. Oli liian varhainen aamu etten ehtinyt tulostaa lähetettäni enkä päässyt käyttään nettiä joten jouduin lähtemään takaisin ja tajusin että tarvitsin enemmän rahaa mukaan myös. Onneks opettelin käyttään metroa viimeksi joten ei tuo nyt niin paha säätö. Parin tunnin päästä palasin terveyskeskukseen ja päästiin eteenpäin. Jouduin vaihtamaan ylisuuren sairaala-asun päälleni jonka jälkeen mua passitettiin huoneesta ja kerroksesta toiseen lähetteen kanssa. Otettiin kusitestit ja magneettikuvat rinnasta, lääkäri haastatteli, katsottiin pituus, paino, verenpaine ja otettiin vielä valokuvatkin naamasta muistoksi. Koko lysti maksoi kaikkineen 3800 rupiaa eli 50 euroa. He lähettävät tulokset suoraan Australian viranomaisille joten jään vielä odottamaan päätöstä.

Scrubs ja Delhin kattomeininkeja

Koko päivän hikoiltuani pääsin takaisin gestarille ja pyysin respaa hankkimaan mulle bussilipun Dharamshalaan mielellään jo samalle illalle. Pakkasin tavarat pikaisesti ja mut vietiin odottamaan bussia. Venailin ikuisuudelta tuntuvan ajan ja saattajani vaihtui kolme kertaa. Mut pistettiin bussiin ja sanottiin, että vaihto puolen tunnin päästä. Ajettiin jonkunlaiselle toiselle bussien kokoontumispaikalle ja taas jäin venailemaan. Saattaja vaihtui jälleen ja aloin epäillä, että jossain kohtaa kommunikaatio katkeaa enkä pääse matkaan koska mulle ei missään kohtaa annettu lippua vaan nämä miehet vaan soittelivat joka paikkaan ja sopivat paikanpäällä keskenään kuka menee minnekin. (insert kuumotus) Tuntuu että kukaan ei itsekään tiedä mistään mitään joten ei auta muu kuin istua alas ja seurata vierestä hämmentyneenä seuraavaa askelta. Päästiin kuin päästiinkin lähtemään kahdeksan aikoihin illalla kohti pohjoista. Olin niin väsynyt että uni tuli välittömästi kun painoin pään alas, huolimatta siitä että bussissa näytettiin alkumatkasta jotain aivan järkyttävän juustoista Bollywood-leffaa hirvittävällä äänentoistolla.

Aamuviiden aikaan jossain kyläpahaisessa bussi pysäytettiin kymmenen poliisin voimin. Kaksi heistä tuli sisään ja alkoivat raidaamaan matkustajien reppuja ja laukkuja taskulampun kanssa käsikopelolla. (kuumotus) Lopuksi tutkittiin vielä ruuma päällisin puolin. Muutama laukku ja matkustaja jäivät kyydistä, ei hajuakaan mikä tässä oli homman nimi. Ja näin matka jatkui normaalisti kiemurtelevaa ylämäkeä, kunnes minä ja kolme miestä vaihdettiin jälleen bussista pienempään autoon loppumatkaksi. Pojat jäi Mcleod Ganj -kylään josta otin vielä tuktukin Bhagsu Nag -kylään ylemmäs vuorille. Vihdoin ja viimen pääsin perille jossa Veronica olikin jo vastassa. Iloisen jälleennäkemisen jälkeen asetuin hänen kanssa samaan huoneeseen, jonka jälkeen Veronica lähti kurssilleen. Huone on tilava ja siisti, omalla vessalla äskettäin rakennetussa talossa. Nettiä ei tosin ole, mutta lähistö on täynnä ravintoloita ja ostan paikallisen sim-kortin lähipäivinä. Hinta 200 rupiaa/yö eli noin 2,5 euroa. Into piukeena lähdin tutkimaan kylää ja maisemia.

Koko alue on jyrkähkössä vuoren rinteessä joten joka paikkaan saa kävellä ylä- tai alamäkeä. Paikka on melko turistoitunut ja suosittu erityisesti israelilaisten keskuudessa. Tarjolla on huikea määrä joogakursseja ja basaareja halpaan ostosteluun. Muistuttaa kokolailla Arambol-rantaa Goalla, jossa vietettiin muutama päivä viime reissulla tammikussa, mutta täysin erilaisessa ilmastossa ja maisemissa. Tulevat päivät aijon todennäköisesti siis viettää ulkoillen ja parhaimpia näköalapaikkoja metsästäen, sääkin on suurimmaksi osaksi aurinkoinen ja lämmin.

Kyllä tiesi tulleensa Intiaan heti Delhiin päästyä. Kusen, paskan, viemärin, ruoan, teen, mausteiden, hien, liikennesaasteiden, roskasaasteiden ja maatilaeläinten hajut. Paikallisten ihmisten tuijotus ja uteliaisuus. Delhin liikenteen, ihmisten ja eläinten meteli. Ihmisiä nukkumassa ympäriinsä kaduilla. Säätäminen ja odottelu ihan kaikessa.

Rinkan kantamisesta niskat jumissa, jalat ja selkä kipeänä, kroppa järkyttävillä mustelmilla ja jouduin repimään alemman microdermalini naamasta pois, koska se oli kasvanut alapuolelta melkein kokonaan ulos.

Kaikkiaan nyt kunnolla perille päästyä fiilis on erittäin hyvä. Ihmiset on mukavia ja maisemat upeita. Ruoka on huikeeta ja kaikki on halpaa. Hyvää kannatti odottaa. Vaikka lähtö Suomesta oli erittäin tunteellinen ja vaikea, koska en tiiä milloin tuun näkemään teitä kaikkia seuraavan kerran, kaikki hyvin.

Sitten bonarina pari kuvaa sisätiloista. Stue eli tommonen olohuone jossa voi soitella kitaraa tai lukea kirjoja jne. Sekä mun pääasiallinen työpiste ja henkilökunnan rupuhuone jossa on jopa toimiva telkkari. Täällä mä nytkin istun tällä saastaisella sohvalla kirjottamassa tätä. :---)

Eilen ukkosti ja jytisi niin kovaa että koko talo tärisi ja sähköt ja vedet katkes kesken päivän. Myytiin lopuille asiakkaille viimeiset kahvit termarista ja kakut ja leivokset jos oli maksaa käteisellä tasaraha. Suunniteltiin neljännen tunnin kohdalla jo milloin aletaan kantaa järvestä vettä jotta päästään käsi- ja hammaspyykille ja syötiin sulavaa jäätelöä illalliseksi. Pohdittiin mitä leipää ja limpparia tarjoillaan yövieraille (sikäli mikäli haluavat vielä yönsä tässä kioskissa viettää) kun mikään ei toimi. Koko talossa on neljä vessaa ja neljä työntekijää, joten sovittiin että jokainen saa yhden viimeisen huuhtelun säiliöstä jos hommat ei ala toimia. Sitten katkesi verkko, eli kukaan ei pystynyt soittamaan meille eikä me kellekään ja nettikin meni siinä samalla. Yksi kävi hiuspyykillä jääkylmässä järvessä ja toinen kyykkypissalla puskassa hyttysten seassa. Heitettiin läppää ja Eddie teki taikoja ajan kuluksi kunnes pihaan kurvasi huoltoauto ja palautti talon taas normaalitoimintaan. Loppu hyvin kaikki hyvin, ei jouduttu suuriin toimenpiteisiin. :)

Vaelsin tänään reilut viisi tuntia tennareilla. Jalkaparat.

Leivoin juttuja.

Alunalkaenhan mulle tarjottiin tätä työtä viime lokakuussa, kun tapasin Overstayssä Bangkokissa Chloen, joka manageeraa tätä paikkaa tyttöystävänsä Siljen kanssa. Vietin huikeet läksiäiset perjantaina, jotka veny niin myöhään että lähdin samoilla silmillä aamuviideltä Helsinki-Vantaalle lennolle. Jäin koneesta Oslossa jossa nousin noin bussin kokoiseen pieneen potkurikoneeseen, jolla lennettiin Molden kentälle n. 500 km matka. Kahdella bussilla Eidsvågiin josta Silje otti mut auton kyytiin. Ajettiin semmoset kaks tuntia joista puolet pelkkää vuorta ylöspäin kilometrin korkeudelle Aursjøen-järvelle. Tuli hieman Intia mieleen kun tien varrella meinattiin törmätä useampaan lampaaseen. Tässä järven äärellä mun kotini seuraavat kuusi viikkoa, kahvila-ravintola-majatalo nimeltä Aursjøhytta. 

Mulla on vielä toistaseks itelläni aika iso neljän hengen huone, jonka myöhemmin tulee jakamaan vanha tuttu Bangkokista. Suihkut ja vessat on yhteiset henkilökunnan ja vieraiden kanssa. Esittelykierroksen jälkeen syötiin illallista mimmeroiden kanssa ja painuin aikasin petiin. Virallisesti mun piti alottaa työt vasta maanantaina, joten nukuin joku 14 tuntia ja aloin hommiin. Päivät on aika pitkiä ja pitää sisällään ihan kaiken mitä tämmösen paikan pyörittämiseen voi kuvitella. Puhuttiin Siljen kanssa, että otan sen lisäksi vastuun kokkaamisesta sitten pikkuhiljaa kun toi norjan kieli ei oikeen lähe, ruotsilla pärjäis mutta sitäkin saa kaivella jonkun verran. Kattelin miten hommat toimii ja puuhastelin kaikkee pientä pyykinpesusta tiskaamiseen ja ruoanlaittoon. Menu on onneks simppeli, jotain norjalaista hapankerma-puuromömmöä, vohveleita, munakokkelia, munakasta ja joku vaihtuva keitto/pataruoka. Todella kotikokkaus-meiningillä, eikä mitään hienostelua minkään suhteen, onneksi. Meillä on aika vapaat kädet päättää menun sisältö mielen ja raaka-aineiden mukaan, kunhan se on jotain todella norjalaista. Saadaan myös syödä ja juoda käytännössä mitä vaan firman piikkiin ja tilata tukusta siihen tarvikkeet. Ihan hyvä korvaus siitä että ollaan täällä aikalailla 24/7 kiinni kun lähimmän sivistyksen pariin on kohtuuttoman pitkä matka kävellen. Kyllä tää aika lähellä semmosta kauhuleffaskenaarioo on. 

Sääolot vaihtuu todella nopeasti, mutta yks asia on jatkuvaa ja se on tuuli. Ensin saattaa paistaa aurinko ja hetken päästä on niin pilvistä, että näkyvyys on noin pari metriä, näin korkealla kun ollaan. Ei mikään lämpimin kesäkohde, vilukissa varautui ja otti talvitakin mukaan. 

Netti on aivan saatanan hidas. :D Mä kuvittelin et paskempaa ei löydy enää Intian jälkeen. Joten joudun taistelemaan blogin kuvien lataamisen kanssa jälleen. Olis pitäny ladata spotifyyn lisää musaa.

Musta ajan kuluessa aina vaan enemmän ja enemmän tuntuu siltä, että kaikella on tarkoitus. Luulin että tää hanke oli jo kuopattu kun likoista ei kuulunu mitään, vasta toukokuussa kyseltiin vaikka puhe oli joulukuusta. Kun olin jo ehtinyt ottaa loparit töistä, muutaman päivän päästä ilmoitettiin, että paikka on mun. Puoli vuotta Suomessa oli enemmän kuin tarpeeks joten tää keikka tuli kuin tilauksesta. Tapasin lisää upeita ihmisiä, lähensin välejä vanhoihin ystäviin aivan älyttömän paljon, huomasin kuinka paljon oon ite muuttunut ja kuinka jotkut ei yhtään. Ylä- ja alamäkiä, mutta päivääkään en vaihtais pois. Näitä mun suuria tulemisia ja lähtemisiä on nyt joka kerta varjostanut joku draama mutta olen onnellinen. Elämä on.

Kuvia on mutta ei tuu, koska oikeesti, ei vaan toimi. :-----)

Hahah joo mistähän sitä alottais. Vaikka siitä että ihan vinkkinä kaikille ottakaa jumalauta selvää matkakohteesta niin perusteellisesti kun vaan voitte. Jostain kumman syystä en ite sitä tällä kertaa tehny vaikka Thaimaahan ja Kambodzaan matkatessa oli ihan tiedossa mitä odottaa. Vaikka olis ollu kuinka ja paljon aikaa googletella sairaalassa ennen lähtöö mut en vaan muistanu/tajunnu koko asiaa tai olin käyny kauheen mukavaks tän reissaamisen kanssa jo.

No ostin lentolipun aika viime tingassa noin muutenkin ja junalippujen ostaminen netistä on ihan oma säätämisensä. Plus Intiassa on niin helvetisti jengiä että ne junat saattaa olla viikkoja etukäteen täynnä. Seikkailin ensin itteni Kambodzasta Bangkokiin ja sieltä Kolkataan. Kello 4 aamulla Kolkatan kentällä ja mulla yks asia mielessä ja se on päästä Delhiin suuntaavaan junaan samana päivänä. Kentällä oli junalipunmyynti joka aukee vasta 8:00. Ei muutaku muutamat tirsat kivikovilla lentokenttäpenkeillä jotka oli vielä eroteltu käsinojin, väänsin itteni niin upeesti siihen pötkölleen et äitiki ois ollu ylpee. 7:50 olin jo ahdistelemassa töihin tullutta setää joka sit ohjaskin mut Kolkatan keskustaan ostaan lippua  niitten toimistosta, joka aukee vasta 10:00. Tuntu taas siltä et olin tulossa kipeeks kun ilmastoinnit on ollu taas turhan kovilla (plus päässyt edellisenä päivänä sairaalasta heh) ja venasin elämäni pisimmältä tuntuneen tunnin toimiston edessä. Siitä eteenpäin tuntu kuin ois menny aikakoneella taaksepäin jonkunlaiseen Kelan tyypiseen toimistoon 70-80-luvulla. Kaikille jaettiin lomakkeet ja vuoronumerot ja vuorot kuulutti kaks vahaa äijää kunnon Intia-aksentilla mistä semmoseen tottunu Suomimuija ei meinannu saada hevon helvettiäkään selvää. Se lomakkeiden jakaminenkin oli ihan ihme säätämistä ja koko systeemi aivan sekava. Venasin taas ihan helvetin kauan ja pakko oli käydä kysymässä menikö mun vuoro ohi kun sain (VIHDOIN) selvää mitä ne sinne mikkiin sano ja siellä mentiin jo reippaasti edellä. No sain kuulemma viimesen vapaan paikan ja olin helpottunut ettei tarvi jättää Hennaa yksin Delhiin päiväks.

Kolkatan juna-asemalla sitten tajusinkin et kuinka kehitysmaa Intia edelleen on. Yritin epätoivosesti ettiä asemalta ja sen lähistöltä paikkaa jossa saisin käyttää tietokonetta mutta ei. Wi-Fikään ei toiminu vaikka kovasti odotustilassa niin mainostettiin. Lähin nettikuppila ois ollu ihan liian kaukana keskustassa ja liian kalliin taksimatkan päässä. Eihän se toki lokaalille ois puoliakaan siitä hinnasta mitä ne mulle ehdotteli. Sokkona sitten vaan Delhiin ja tässä kohtaa jo kaduin sitä etten ollu valmistautunu mihinkään etukäteen. ESIMERKKI jos oisin vaivautunu googlaan niin oisin tienny et Delhin juna-asemalta pääsee suoraan metrolla lentokentälle (ihan ku Bangkokissakin jossa niin tein vaikka ekaa kertaa olinkin) enkä olis lähteny hakee Hennaa taksilla.

Kolkata Howrah -juna-asema.

Juna oli ihan luksusta. Oma yläpunkka peittoineen ja tyynyineen ja pyyhkeineen ja ruokaa tuupattiin naaman eteen illalla kolme kertaa ja aamulla vielä kerran. Nukuin kuin tukki ja 18 tunnin päästä oltiin perillä aamukymmeneltä. Hennalla olikin jo aamu alkanu hienosti kun en ollu kertonu sille meidän hotellin nimeä/osotetta ja se kun tarvii maahantullessa olla paperilla. Mutta pääsi maahan kuitenkin en nyt tiiä oliko se hyvä asia. :D

Hain Hennan kentältä ja mentiin takas juna-asemalle, siellä joku yliystävällinen herra sitten ohjas meidät matkatoimistoon ostaan lippuja. VIRHE NRO 2. SCAM ALERT! Tänki ku oisin googlettanu niin heti ensimmäisenä yleisimmät skämmit Intiassa listalla ykkösenä. Ilmotettiin että halutaan vaan Goalle liput ja that’s it. No tää kaveri toimistolla sitten näytti että ei tuu onnistumaan moneen päivään, mikä varmaan piti ihan paikkansa koska uusivuosi ja high season muutenkin. Ajatuksena oli käydä Goan jälkeen jossain muuallakin mut suunnitelmat vaihtuikin sitten niin että ensin muualle ja sitten vasta Goalle. Sumplittiin hetken aikaa Hennan kans mitä tehään ja miten kauan ja tää äijä oli sit et hän järkkää meille hyvät majotukset aamiaisineen ja kaikki mahdolliset junaliput kaheks viikoks hintaan X. Me oltiin et no ei oo pahan hintanen otetaan otetaan.

Samana iltana lähettiin kattoon Delhin yöelämää matkatoimiston poikien kanssa. Liian monta tequilaa tyhjään mahaan ja vesipiippua vuorotellen Pina Coladan kanssa. Pari tuntia oli hauskaa mut pojat alko käydä liian innokkaiks joten aika lähteä hotellille. Uudenvuodenaattona haluttiin käydä länkkäriostarilla et saisin uuden laturin läppäriini ynnä muuta shittiä mutta meidän kuljettaja ”ei oikein ymmärtäny” vaan vei meidät Intialaisia mattoja ja koruja ja huiveja ja patsaita myyvään liikkeeseen, josta selkeesti sai komissiot. Kuski pyysi niin kauniisti et katteltiin mattoja parikyt minuuttia ja lähettiin, mutta jumitettiin Delhin ruuhkissa aivan tajuttomasti. No apple storessa ei ollu latureita myynnissä mutta sainpahan kunnon meikkejä. #sinineneyeliner

Toimiston pojat lupas meille hyvät uudenvuoden bileet, suunniteltiin sniikata sisään ja feidata ne yhtä nopeesti. Matkalla juhlapaikkaan ehti vuosi vaihtua joten uusivuosi Delhin ruuhkassa taksin takapenkillä. Paikanpäälle päästyä mejän ois pitäny hommata passit kavereilta jotka oli jo sisällä (ja ajatus niistä lääppimässä meitä ei lämmittäny) joten suunnitelma muuttukin siihen et takas hotellille ja vitusti intialaista ruokaa huonepalvelusta. Seura oli ainakin loistavaa.

Raketti!

Uudenvuodenpäivänä bussin kyytiin (junamatka vaihtuikin bussimatkaksi? Good job matkatoimisto) ja kohti Jaipuria. Saavuttiin joskus illemmalla ja asemalta meidät noukki kyytiin leppoisa kuski nimeltä Ravi ja hänen ystävänsä joka nimettiin Hennan kanssa Snoop Dogiksi. Sovittiin hovikuskitreffit seuraavalle päivälle kaverusten kanssa.

Fancy välipysähdyspaikka

Alotettiin seuraava päivä kiipeemällä Apinatemppeliin, josta oli ihan hullun kauniit maisemat! Ja tietysti apinoita lähietäisyydeltä.

Kruisailtiin pitkin Jaipurin katuja metsästämässä paikallista sim-korttia joka olikin loppujenlopuks ihan täys kusetus. Enkä vieläkään ollu tottunut siihen että kadut on täynnä lehmiä, vuohia, sikoja, koiria, kanoja ja oikeastaan mitä vaan maatilan eläimiä. Roskat tietysti lokaalit heittää tienposkeen josta nää elukat sitten niitä noukkii nälkäänsä.

Illan hämärtyessä maalattiin myös norsu. Siitä olis saattanu tulla hienompi jos oltais oltu ihan selvinpäin.

Jaipurin valot iltamyöhässä vuoren rinteeltä

Seuraavana aamuna hypättiin junaan ja ajettiin noin 18 tuntia kohti Mumbaita, jossa piti tehdä vaihto kohti Goaa (josta ei ollut mitään puhetta matkatoimiston puolelta kuin vasta lähtöhetkellä Delhistä). Saavuttiin perille aamuviideltä ja kävi ilmi, että bussi ei lähtenytkään kuuden tunnin päästä kello 11am vaan vasta 18 tunnin päästä 11pm. Tässä kohtaa vitutuskäyrä nousi roimasti kummallakin ja parin vihaisen puhelun matkatoimistolle jälkeen otettiin hotellihuone jossa jumitettiin iltaan asti, ei paljoo kiinnostanu lähtee tutkiin nähtävyyksiä. Sotkettiin ittemme yöbussiin ja seuraavana aamuna oltiinkin jo Goan lämmössä, vihdoin!